Sijoittajat odottavat Euroopan keskuspankin jatkavan korkojen laskua tänä vuonna. EKP. Vuonna 2024 keskuspankit alkoivat ...
Intiasta on tullut maailman neljänneksi suurin osakemarkkina, ja nousua ajaa osaltaan kotitalouksien kasvava sijoitusinto.
Ralf K. Wunderlich aloittaa Huhtamäen toimitusjohtajana 15. tammikuuta. Johtajavaihdos. Huhtamäki on nimittänyt Ralf K.
Brittiläisen yliopistollisen sairaalan toteuttama tutkimus vahvistaa GastroPanel-testin diagnostisen tarkkuuden, kertoo Biohit.
Keskustelufoorumi on Redditin aarre, johon tekoälyä kouluttavat teknologiajätit haluavat iskeä kätensä ja josta ne ovat ...
Ralf K. Wunderlich aloittaa Huhtamäen toimitusjohtajana 15. tammikuuta. Johtajavaihdos. Huhtamäki on nimittänyt Ralf K.
Teknologiaa käytetään Arabianlahden rantojen suojaamiseen. Ympäristönsuojelua. Lamor sai ympäristönsuojeluteknologian ...
Keskiviikkona Euroopan pörssit avautuivat vailla selvää suuntaa. Tehdastilaukset. Saksa julkaisi heikkoa talousdataa ...
Kauppalehti kysyi kuudelta yrittäjältä näkemyksiä päättyneestä vuodesta 2024 ja alkaneesta vuodesta 2025. Näin he vastasivat.
Helsingin pörssi avautui keskiviikkona maltillisesti. Nokian kurssi jatkoi pienessä nousussa analyytikoiden suositusmuutosten ...
Pikaennakon mukaan KPIF-hintaindeksi nousi joulukuussa 1,5 prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Hinnat. Ruotsin ...
Hampurilaisketju Naughty BRGR Oy on hakeutunut konkurssiin. Työpaikka lähtee noin 30 työntekijältä. Umpikuja. ”Tehtiin ehkä ...