News
Charlize Theron, 49, kertoo yhden yön jutusta 26-vuotiaan kanssa – ”En ollut ikinä tehnyt vastaavaa”
49-vuotias Theron paljastaa, ettei ole juuri harrastanut yhden yön juttuja elämänsä aikana. Näyttelijän mukaan niitä on ollut ...
Seinen uintikielto ehti olla voimassa yli sata vuotta, vuodesta 1923 lähtien. Vesi on ollut erittäin huonolaatuista suuren ...
Auton joutuminen veden varaan on erittäin vaarallinen onnettomuus. Tällöin nopea toiminta on pelastautumisen kannalta ...
Ennen näyttelijänuraansa Lee oli myös menestystä niittänyt rullalautailija. 1990-luvulla skeittailu vaihtui näyttelemiseen, ...
– Esimerkiksi Koivun Mikon tuleminen mukaan ja Lydmanin Tonin paluu valmennushommiin ovat hienoja asioita suomalaiselle ...
Reykjavik 112 kuuluu sekä MTV3:n että Katsomon suosituimpien ohjelmien joukkoon. Katsomon Facebookista löytyy sijoitukselle ...
Musk ilmoitti lauantaina perustaneensa niin kutsutun ”Amerikka-puolueen” haastamaan Yhdysvaltain puoluejärjestelmää. Muskin ...
Yhdysvallat on karkottanut kahdeksan miestä konfliktien runtelemaan Etelä-Sudaniin. Karkotetut eivät ole kotoisin ...
Tekoälyn kynäilemät työhakemukset aiheuttavat yrityksissä harmaita hiuksia. Hakemuksia voi myös lukea tekoäly, mutta sekään ...
Helsingin Sataman tunnelihanke etenee suunnitteluvaiheeseen. Tunneliin siirtyy Länsisataman raskas liikenne kokonaisuudessaan ...
Rovaniemeläismies puukotti naisystävänsä entistä puolisoa ainakin 14 kertaa. Hän väitti, että kyse oli vain ...
Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat sunnuntailta 6. heinäkuuta 2025. Kyseessä on sodan 1229.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results